11. Kansalaisyhteiskunta ja demokratia

Yksilön asemaa julkiseen valtaan nähden on vahvistettava. Julkinen valta on olemassa yksilöä varten eikä yksilö julkista valtaa varten. Julkisen vallan roolina on olla ihmisten palvelija, ei holhooja. Yhteisistä asioista on päätettävä mahdollisimman demokraattisesti, ja myös perustus-laillisesti sitova kansanäänestys on tehtävä mahdolliseksi, mikäli riittävä määrä kansalaisia sellaista vaatii tai jos julkinen valta haluaa järjestää sellaisen.

Nykyinen vaalijärjestelmä europarlamentti-, eduskunta- ja kunnallisvaaleissa perustuu siihen, että äänestäjän ääni menee ensisijaisesti vaalilistalle (puolue tai vaaliliitto) ja vasta toissijaisesti sille ehdokkaalle jota hän on äänestänyt. Lisäksi vaalipiiristä riippuen vaalilistakohtainen läpimenokynnys voi olla erittäin epäoikeudenmukainen ja suosii suuria puolueita.

Liberaalit vaativat vaalijärjestelmän perusteellista uudistamista demokraattisemmaksi ja äänestäjien mielipidettä paremmin kunnioittavaksi. Liberaalit esittävät siirtoäänivaalijärjestelmän käyttämistä valtiollisissa ja kunnallisissa edustajanpaikkavaaleissa. Tässä järjestelmässä ääni meneekin suoraan äänestäjän valitsemalle ehdokkaalle, ei vaalilistalle, joten kyseessä on aito henkilövaali. Vaalilista toimii ainoastaan ehdokkaiden yhteisenä viitekehyksenä (puolue tai vastaava). Lisäksi siirtoäänivaalijärjestelmässä äänestäjä voi äänestää useampaa sopivaa ehdokasta paremmuusjärjestyksessä. Läpimenneiden tai valitsematta jääneiden ehdokkaiden ylimääräiset äänet periytyvät aina seuraavaksi parhaalle ehdokkaalle, joten nykyisen vaalijärjestelmän ongelmana oleva äänien ”hukkaan menemisen” ongelma poistuu. Tämän tyyppinen järjestelmä on käytössä mm. Irlannissa.

Perustuslain asemaa on vahvistettava. Sen on mentävä tavallisten lakien edelle, siksi on perustettava eduskunnasta ja hallituksesta riippumaton perustuslakituomioistuin. Perustuslaissa on lueteltava ne ihmisoikeudet, joita keneltäkään ei saa evätä.

Läänit voidaan turhana väliportaana lakkauttaa ja niiden tehtävät siirtää ministeriöille tai niiden alaisille virastoille sekä osittain suoraan kunnille.

On pyrittävä lisäämään kuntien välistä yhteistyötä kunnallisten palveluiden, kuten terveydenhoidon ja koulutuksen osalta. Tämä on lähidemokratian kannalta monesti toimivampi ratkaisu kuin suorat kuntaliitokset, vaikka myös niiden toteuttamista voidaan tarvittaessa harkita. Kunnallisten palveluiden osalta pitää tavoitteena olla kustannustehokas ja pitkälti yksityiseen yritystoimintaan tukeutuva kilpailutettu palvelutuotanto. Kuntien välistä yhteistyötä maakuntatasolla voidaan edistää myös kuntien vapaaehtoisesti muodostamilla maakunta- tai alueparlamenteilla. Maakunta- tai alueparlamentti ei ole osa valtionhallintoa vaan kuntien vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti perustama yhteistyöelin, jolle kunnat voivat antaa vastuita ja tehtäviä. Maakunta- tai alueparlamenttiin valitaan kuntien edustajat niiden väkimäärän suhteessa avoimella vaalilla, jossa jokaisella alueen täysi-ikäisellä kuntalaisella on äänioikeus.

Suomen kaltaiselle pienelle maalle ja varsinkin pienelle kieliryhmälle on kaksikielisyys erinomaisen suuri etu. Kaksikielisyys ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikki kansalaiset osaavat molempia kotimaisia kieliä vaan sitä, että kansalaisille taataan julkiset palvelut omalla äidinkielellä omakielisissä ja kaksikielisissä kunnissa sekä valtionhallinnossa. Tämä oikeus koskee myös saamelaisalueita.

Toinen seikka on se miten kaksikielisyys saavutetaan ja säilytetään. Nk. pakkoruotsi tai pakkosuomi eivät ole kaikkein parhaita keinoja. Liberaalit haluavat aktiivisesti toimia sekä ruotsinkielisten että suomenkielisten ryhmien kanssa löytääkseen nykyistä parempia keinoja elävän ja tasa-arvoisen kaksikielisyyden kehittämiseksi. Myös muiden kielivähemmistöjen, kuten saamelaisten, oikeuksista saada koulutusta ja julkisia palveluita on pyrittävä huolehtimaan.

Seuraava sivu: Luku 12: Euroopan Unioni
Edellinen sivu : Luku 10: Työelämä
Sisällysluettelo