Johdatus liberalismiin

Liberalismi on vakaumus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on vapaus elää omaa elämäänsä ja pyrkiä onnellisuuteen omalla, itse valitsemallaan tavalla, oli se millainen hyvänsä, niin kauan kuin ei loukkaa muiden vastaavaa vapautta. Julkisella vallalla ei ole oikeutta loukata tätä vapautta, ei edes siinä tapauksessa, että sillä on takanaan kansan enemmistön tuki. Liberalismin kannattajat, liberaalit, puolustavat jokaisen ihmisen oikeutta elämäänsä, vapauteensa ja omaisuuteensa.

Ihmisyksilöä ei liberalismin mukaan saa kohdella pelkkänä välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan itseisarvona sinänsä. Ihmisyksilöitä ei saa kohdella kuin tiiliskiviä, joita julkinen valta - valtio ja kunnat - saisi käsitellä miten tahansa ja sijoittaa minne parhaaksi näkee rakentaessaan "ihanneyhteiskuntaa". Yhtäkään ihmistä ei saa uhrata toisen ihmisen tai jonkin kollektiivisen päämäärän puolesta, ellei hän siihen itse vapaaehtoisesti suostu. Ei nimittäin ole olemassakaan mitään yleistä hyvää, jonka vuoksi ihmisiä voisi tai saisi uhrata. On olemassa vain ihmisyksilöitä, joista jokainen on erilainen, ainutkertainen ja korvaamaton. Jos yksilöä käytetään muiden hyväksi, se tarkoittaa vain sitä, että muut hyötyvät hänen kustannuksellaan. Tällainen menettely ei kunnioita hänen yksilöllisyyttään, sitä, että hänellä on vain tämä yksi elämä. Hän ei saa menetyksestään minkäänlaista hyvitystä, eikä kenelläkään siksi ole oikeutta vaatia häntä uhrautumaan; etenkään julkisella vallalla, joka edellyttää kansalaisiltaan kuuliaisuutta, ja joka ei siksi saisi missään tapauksessa suosia yhtä toisen kustannuksella.

Toisaalta on myös järkevää antaa ihmisten päättää omista asioistaan, sillä he tuntevat omat asiansa parhaiten. Julkinen valta ei mitenkään kykene keräämään kaikkea sitä tietoa, jota tarvittaisiin yhteiskunnan järkevään suunnitteluun. Ihmiset, heidän toiveensa, tarpeensa ja elämäntilanteensa ovat erilaisia. Samat ratkaisut eivät sovi kaikille, olipa kysymys sitten koulutuksesta, asumisesta tai ruokavaliosta. Jokainen ihminen tietää parhaiten itse, mikä tekee hänet onnelliseksi, mitä tarvitsee tavoitteidensa edistämiseksi ja millainen työ sopii hänelle parhaiten. Ja vaikka ei tietäisikään, niin ainakin hänellä on paremmat mahdollisuudet ottaa siitä selvää kuin virkamiehellä, joka yrittää suunnitella ja ohjailla hänen elämäänsä.

Kaikkien ihmisten välisten suhteiden tulee liberalismissa perustua vapaaehtoisuuteen; ainoat teot, joiden pitäisi olla lailla kiellettyjä, ovat sellaiset, joissa käytetään väkivaltaa niitä vastaan, jotka eivät sitä ole itse käyttäneet - siis sellaiset teot kuten tappo, pahoinpitely, varkaus tai petos. Useimmat ihmiset uskovat tähän eettiseen järjestelmään ja elävät sen mukaisesti. Liberalismin mukaan sitä pitäisi noudattaa johdonmukaisesti - ja ennen kaikkea sitä pitäisi soveltaa yhtä lailla julkisen vallan kuin yksilöidenkin toimissa. Julkisen vallan tarkoitus pitäisi rajoittaa yksinomaan yksilöiden suojelemiseen aggression eri muodoilta; pakolta, vilpiltä ja väkivallalta. Jos julkinen valta ottaa itselleen muita tehtäviä ja käyttää niiden toteuttamiseksi valtaoikeuksiaan sellaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät ole loukanneet muiden ihmisten oikeuksia, tulee julkisesta vallasta itsestään uhka näiden ihmisten oikeuksille. Jos joku ei itse syyllisty aggressioon muita kohtaan, ei häneen saa kohdistaa aggressiota sen enempää julkisen vallan kuin kenenkään muunkaan taholta.

Liberalismin peruskäsitteitä

Vapaus.

Vapaus on liberalismin peruskivi ja ehdottomasti keskeisin käsite. (Jopa itse sana liberalismi juontuu latinan sanasta liber, vapaa.) Vapaus merkitsee sitä, ettei kukaan pakota, saa petoksella, väkivalloin tai väkivallalla uhkaamalla toista toimimaan oman tahtonsa mukaisesti. Aikuisilla ihmisillä on liberalismin mukaan oikeus elää omaa elämäänsä ja päättää omista asioistaan, siitä, mitä omalla ruumiillaan ja omaisuudellaan tekevät, niin kauan kuin eivät rajoita muiden vastaavaa oikeutta. Tähän sisältyy tietysti myös oikeus liittyä muiden kanssa yhteen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos kaksi miestä menee keskenään sänkyyn, 20 000 ihmistä kokoontuu rockfestivaaleille tai 200 miljoonaa liittyy yhteen palvoakseen Buddhaa, ei kenelläkään ole oikeutta heitä siitä estää. Siksi liberaali tuomitsee ankarasti sellaiset julkisen vallan toimet kuten sensuurin, asevelvollisuuden, hintasäännöstelyn, tulonsiirrot, omaisuuden takavarikoinnin, työehtosopimusten yleissitovuuden, syrjinnän sukupuolen, rodun, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon tai muun sellaisen perusteella sekä yleensäkin kaiken yksityiseen tai taloudelliseen elämään kohdistuvan holhouksen. Niillä, jotka haluavat rajoittaa muiden oikeutta elämään, vapauteen tai omaisuuteen, tulee olla todistustaakka rajoituksen välttämättömyydestä.

Individualismi.

Liberalismi näkee yksilön yhteiskunnan perusyksikkönä. Vain yksilöt tekevät valintoja ja ovat vastuussa teoistaan. Liberalismi korostaa jokaisen yksilön ihmisarvoa, joka tuo mukanaan sekä vapautta että vastuuta. Jokainen ihmisyksilö on ainutkertainen ja korvaamaton, eikä häntä siksi saa kohdella pelkkänä välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan itseisarvona sinänsä. Yhtäkään ihmistä ei saa pakottaa toimimaan toisen ihmisen hyväksi tai uhrata jonkin kollektiivisen päämäärän puolesta, ellei hän siihen itse vapaaehtoisesti suostu. Ihmisarvon laajentaminen koskemaan yhä useampia ihmisiä - naisia, eri uskontokuntien ja eri rotujen edustajia - on yksi suurimmista liberalismin saavutuksista länsimaissa.

Omistusoikeus.

Useimpien päämäärien, joita ihmiset itselleen asettavat, saavuttamiseksi ei riitä, että he saavat päättää omasta kehostaan. Jopa kaikkein hengellisimmät pyrkimykset edellyttävät jonkinlaisia aineellisia apuvälineitä. Harjoittaessaan uskontoaan ihmiset rakentavat kirkkoja, moskeijoita, synagogia ja temppeleitä, painavat raamattuja, koraaneja ja muita pyhiä kirjoja jne. Jos ryhmä ihmisiä rakentaa kirkon, ja sen valmistuttua toinen ryhmä ihmisiä (hallitus) päättää, että siitä tuleekin elokuvateatteri, on tämä toinen ryhmä pakottanut ensimmäisen ryhmän toimimaan omien päämääriensä puolesta yhtä varmasti, kuin jos se olisi alunpitäenkin pakottanut heidät rakentamaan elokuvateatterin. Jotta ihmiset voisivat vapaasti pyrkiä päämääriinsä, on heillä siis oltava täysi omistusoikeus siihen, minkä ovat työllään tuottaneet. Jotkut taas ovat sitä mieltä, että koska useimpien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää aineellisia apuvälineistä, olisi jokaiselle ihmiselle taattava tietty määrä aineellisia resursseja, jotta hän olisi todella vapaa. Se, että jollakulla olisi oikeus esimerkiksi tiettyyn kohtuulliseksi katsottuun elintasoon, kuitenkin merkitsisi sitä, että jollakulla muulla olisi velvollisuus tuottaa se hänelle. Toisin sanoen jollain yksilöllä olisi oikeus pakottaa muita ihmisiä työskentelemään omien pyrkimystensä toteuttamiseksi. Tämä on ristiriidassa liberaalisen vapauskäsityksen kanssa. Ei niin, että liberaalit puolustaisivat itsekkyyttä. Omistusoikeuden voi saavuttaa paitsi työllä tai kaupalla myös lahjoituksella. Äiti Teresa työskenteli omien vapaasti valittujen päämääriensä puolesta siinä missä yksityisyrittäjäkin. Vapaassa yhteiskunnassa Pelastusarmeija on yhtä hyväksytty kuin Nokiakin. Kyse on vain siitä, että jokaisella on oltava oikeus itse päättää, mitä tekee kehollaan, työllään ja työnsä saavutuksilla.

Vapaat markkinat.

Elääkseen ja menestyäkseen ihmisten on osallistuttava taloudelliseen toimintaan. Omistusoikeus sisältää oikeuden vaihtaa omaisuutta keskinäisellä, vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella. Vapaa markkinatalous on vapaiden yksilöiden talousjärjestelmä ja se on välttämätön vaurauden luomiseksi. Liberaalit uskovat, että ihmiset ovat sekä vapaampia että vauraampia jos julkisen vallan sekaantuminen ihmisten taloudellisiin valintoihin minimoidaan. Paras tulos saavutetaan, jos ihmiset, ajatukset, hyödykkeet ja resurssit saavat liikkua vapaasti myös rajojen ylitse. Markkinamekanismi on paras keino yksilöiden oman edun tavoittelun, pyrkimysten ja jokapäiväisten valintojen harmonisoimiseksi siten, että kokonaishyöty on suurin mahdollinen. Se, että jokainen itse tuottaisi kaiken tarvitsemansa, ei ole kenellekään paras mahdollinen tapa saavuttaa päämääriään (paitsi niille, joille on arvo sinänsä tuottaa itse kaikki tarvitsemansa.) On tehokkaampaa, jos jokainen tekee sitä, mitä osaa parhaiten ja vaihtaa sitten tuotteensa jonkun muun kanssa tuotteisiin joita tarvitsee. Vaikka rahan olemassaolo haittaa tämän huomaamista, on markkinatalous itseasiassa vain ja ainoastaan tällaisten vapaaehtoisten kauppojen verkosto. Lisäksi markkinatalous on ainoa tapa hankkia tietoa jonka avulla yksilöt pystyvät punnitsemaan tiedossaan ja käytössään olevien resurssien arvoa oman etunsa kannalta siten, että he samalla tietoisesti tai tietämättään hyödyttävät myös kaukaisia, tuntemattomia henkilöitä. Tämä tieto on olemukseltaan hajautettua, eikä sitä kaikkea voi kerätä yhteen jotta julkinen valta voisi sen perusteella tehdä optimaaliset ratkaisut keskitetysti. Siitä huolimatta että markkinatalous tuottaa enemmän vaurautta kuin mikään muu järjestelmä, tärkeintä liberaaleille on kuitenkin se, että se perustuu kokonaan vapaiden yksilöiden väliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön ilman pakkovaltaa.

Spontaani järjestys.

Korkea järjestyksen aste yhteiskunnassa on välttämätöntä, jotta yksilöt voisivat elää ja menestyä. On helppo kuvitella, että tuon järjestyksen luomiseksi tarvittaisiin keskushallintoa pitämään yllä järjestystä samaan tapaan kuin järjestetään postimerkkikokoelmaa tai johdetaan jalkapallojoukkuetta. Yksi liberalismin merkittävimmistä oivalluksista on se, että yhteiskunnallinen järjestys syntyy itsestään, tuhansien tai miljoonien yksilöiden toimiessa yhteistyössä keskenään pyrkiessään kukin kohti omia päämääriään. Mikään keskusjohtoinen suunnitteluelin ei pysty keräämään kaikkea sitä tietoa, jota tarvittaisiin yhteiskunnan järkevään suunnittelemiseen. Kautta ihmiskunnan historian olemme kulkeneet kohti yhä suurempaa vapautta ja kuitenkin onnistuneet kehittämään monimutkaisen yhteiskunnan mutkikkaine organisaatioineen. Ihmiskunnan tärkeimmät instituutiot - kieli, lait, raha ja markkinat - ovat kaikki alunperin syntyneet spontaanisti, ilman keskusjohtoa. Kansalaisyhteiskunta, ihmisten yhteenliittymien ja yhteyksien mutkikas verkosto, on myös esimerkki spontaanista järjestyksestä; kansalaisyhteiskunnan erilaiset yhteenliittymät on perustettu jotain tarkoitusta varten, mutta kansalaisyhteiskunta itsessään ei ole organisaatio, eikä sillä itsellään ole tarkoitusta.

Avoin yhteiskunta ja suvaitsevaisuus.

Avoin yhteiskunta on vapaiden yksilöiden yhteisö, jotka kunnioittavat toistensa oikeuksia rajoitetun julkisen vallan tarjoamissa turvallisuuden puitteissa. Vaikka jonkun käytös vaikuttaisi vastenmieliseltä, epäsivistyneeltä tai jopa järjettömältä, se ei riitä perusteeksi hänen vapautensa rajoittamiseen, ellei hän loukkaa muiden oikeuksia. Ehkäpä hänen tekojensa taustalla on jokin järkevä syy, jota emme tunne, tai ehkäpä olemme itse väärässä. Ehkäpä keksintö tai taideteos, jota pidämme pelkkänä roskana, nousee myöhemmin arvoon arvaamattomaan. Avoimen, moniarvoisen yhteiskunnan ja suvaitsevaisuuden puolesta puhuu se, että tiedon lisääntyminen voi tapahtua ainoastaan kritiikin ja vaihtoehtojen etsimisen kautta, erehdyksistä oppien. Kansalaisilla täytyy olla mahdollisuus vapaasti arvioida julkisen vallan kulloinkin harjoittamaa politiikkaa ja sen seurauksia kriittisesti, jotta siihen voitaisiin tehdä tarpeellisia muutoksia tai jotta siitä voitaisiin jopa kokonaan luopua. Se, että erimielisyyksistä voidaan keskustella kriittiseen sävyyn ilman pelkoa julkisen vallan sanktioista mahdollistaa myös nopeat ja joustavat yhteiskunnalliset muutokset ilman väkivaltaa.

Rajoitettu julkinen valta.

Ihmiset ovat muodostaneet julkisen vallan suojellakseen oikeuksiaan. Mutta julkinen valta on vaarallinen instituutio. Liberaalit tuntevat suurta vastenmielisyyttä keskitettyä valtaa kohtaan, sillä "vallalla on taipumus korruptoida ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti" (lordi Acton). Siksi liberaalit haluavat jakaa ja rajoittaa valtaa, mikä tarkoittaa erityisesti julkisen vallan rajoittamista, tavallisesti perustuslailla, joka määrittelee ja rajoittaa tarkoin ne valtuudet, jotka ihmiset luovuttavat julkiselle vallalle. Liberaalien mielestä pakkovallan käyttö on oikeutettua vain yksityisten ihmisten oikeuksien puolustamiseksi. Siksi valtion käytettävissä oleva pakkovalta on minimoitava siihen, mikä on välttämätöntä ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden ylläpitoon. Valtiota, jossa julkinen valta on rajoitettu minimiin, kansalaisten luonnollisten, objektiivisten oikeuksien suojelemiseen ja vahvistamiseen, kutsutaan minimivaltioksi tai perinteisemmin yövartijavaltioksi.

Oikeusvaltio.

Liberalismi ei merkitse samaa kuin libertinismi tai hedonismi. Se ei väitä, että "ihmiset saavat tehdä mitä ikinä haluavat, eikä kenelläkään muulla ole siihen mitään sanomista". Liberalismi tarjoaa vapaata, lakiin perustuvaa yhteiskuntaa, jossa yksilöt saavat vapaasti elää omaa elämäänsä niin kauan kun kunnioittavat muiden oikeuksia. Oikeusvaltiossa yksilöitä ei saa pakottaa noudattamaan mielivaltaisia käskyjä ja kieltoja, vaan lakien tulee olla yleispäteviä, eivätkä ne saa tähdätä mihinkään tiettyyn tulokseen tai seuraukseen. Kukaan ei voi vaatia itselleen erioikeuksia, joita ei soisi muille, vaan oikeuksien tulee olla identtisiä, yksilöiden tulee olla tasa-arvoisia lain edessä. Lakien on perustuttava perustuslakiin, jonka on suojeltava ihmisten luonnollista oikeutta elämään, vapauteen ja omaisuuteen sekä taattava jokaiselle yksilölle vapaus tavoitella onnellisuutta itse parhaaksi katsomallaan tavalla, niin kauan kuin hän ei loukkaa muiden oikeutta samaan. (Selvyyden vuoksi todettakoon, että liberaalisen perustuslain tarkoitus on nimenomaan suojella kansalaisten oikeuksia mahdollisilta julkisen vallan väärinkäytöksiltä, ei velvoittaa muita kansalaisia tuottamaan heille hyvinvointia.) Tuomioistuimilla on oltava valta kumota lainsäädökset, jotka rikkovat näitä periaatetta.

Rauha.

Liberaalit ovat aina taistelleet sotaa ja sen aiheuttamia kärsimyksiä vastaan. He ymmärsivät jo alusta alkaen, että sota toi suurimittaista hävitystä ja kuolemaa, tuhosi perheitä ja talouselämää, ja lisäsi hallitsijoiden valtaa - mikä saattaa selittää sen, mikseivät hallitsijat aina jaa kansalaisten yleistä rauhantahtoa. Vapaat miehet ja naiset ovat tietysti joutuneet usein puolustamaan omaa yhteiskuntaansa ulkoista uhkaa vastaan, mutta kautta historian sota on ollut rauhallisten, ahkerien ihmisten yhteinen vihollinen molemmilla puolin rintamaa.

Vuosisatojen älyllisen, poliittisen ja joskus väkivaltaisenkin kamppailun jälkeen näistä liberalismin perusperiaatteista, individualismista, yksityisomistuksesta, kapitalismista ja oikeudellisesta tasa-arvosta on tullut modernin poliittisen ajattelun ja hallinnon perusta länsimaissa, ja yhä enenevässä määrin myös muualla. Liberalismi ei kuitenkaan merkitse vain näiden laajojen periaatteiden hyväksymistä, se myös edellyttää niiden noudattamista tinkimättömästi ja johdonmukaisesti. Vaikka yhteiskuntajärjestelmämme perustuu edelleen oikeudelliseen tasa-arvoon ja kapitalismiin, nakertaa julkinen valta jatkuvasti, pala palalta vapauttamme tuottamalla yhä uusia säännöksiä ja veroja. Liberaali yhteiskunta on joustava, se kestää monia rasituksia ja jatkaa silti kukoistustaan, mutta sekään ei jousta loputtomasti. Ne, jotka sanovat uskovansa liberaalisiin periaatteisiin, mutta kannattavat yhä uusia verorasituksia ahkerille ihmisille, yhä uusia rajoituksia vapaaehtoisuuteen perustuvalle vuorovaikutukselle, yhä uusia poikkeuksia omistusoikeuteen ja tasa-arvoon lain edessä, yhä uusia vallansiirtoja yksilöiltä valtiolle, kaivavat tietämättään maata länsimaisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän alta.

Patrick Uotinen