Etusivu Ajankohtaista Liberalismi Tavoiteohjelma Tekstit Hallitus Säännöt Linkkejä Liity jäseneksi |
3. YrittäjyysSuomessa on edelleen vähiten yrityksiä suhteessa väkilukuun koko EU:ssa. Suomessa suurteollisuus ja julkinen sektori ovat olleet suurimmat työllistäjät. 1990-luvulta lähtien suurteollisuus on vähentänyt työvoimaansa. Samaan aikaan kestämättömän suuri työttömyysongelma on edelleen ratkaisematta. Sääntely ja verotus tappavat kannattavia ja tarpeellisia yrityksiä korjauspalveluista kyläkauppoihin ja ovat miltei jo poistaneet lukuisat vaikeasti työllistyville sopivat apulais- ja palvelutehtävät. Suomen työttömät voi pelastaa ainoastaan pienen ja keskisuuren yritystoiminnan lisääntyminen. Tämä edellyttää paitsi työn tekemistä houkuttelevammaksi verotusta keventämällä ja tulonsiirtoja järkeistämällä, myös työllistävien yritysten tarpeiden ja resurssien parempaa huomioonottamista sekä julkisen sektorin palvelutuotannon avaamista yksityiselle sektorille. Liberaali ansiotuloverouudistus vähentää painetta kustannuksia kasvattaviin palkankorotuksiin, hidastaa hintojen nousua ja inflaatiota sekä tekee myös pienipalkkaisen työn tekemisen kannattavaksi. Lisäksi kuluttajien lisääntyvä ostovoima toimii tutkimusten mukaan erityisesti kotimarkkinoilla selkeänä piristysruiskeena yritystoiminnalle. Tuloverotuksen keventäminen on siis myös yrittäjien ja yritysten kannalta positiivinen asia. Liberaalit esittävät yrittäjien asemaan seuraavia muutoksia ja parannuksia: A) Yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa on edelleen kevennettävä siirtymällä kohti yhden luukun mallia ja sähköistä asiointia kehittämällä. B) Julkisen sektorin tuottamat palvelut pitää pääosin avata yksityisen sektorin avoimelle kilpailulle. Samalla julkisia palveluita pitää ryhtyä tarmokkaasti kilpailuttamaan. C) Yritysten ALV-vapauden rajaa tulee nostaa 100 000 euroon nykyisestä 8500 eurosta. Tämä helpottaisi erityisesti uusien palveluyritysten perustamista ja vähentäisi työttömyyttä. D) Kauppojen ja muiden liikkeiden aukioloajat tulee vapauttaa säännöstelystä. Alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myynti päivittäistavarakaupoissa sallittava, ravintoloiden anniskelulupien harkinnanvaraisuudesta tasa-arvon nimissä luovuttava. E) Sopimusvapaus Työntekijöiden ja työnantajien minimioikeudet pitää kirjata lakiin. Tällaisia lakiin kirjattavia asioita ovat mm. työsuojelun ja työterveydenhuollon järjestämiseen liittyvät määräykset, vuosiloman minimitaso sekä oikeus äitiys- ja vanhempainlomaan. Muista asioista, kuten palkkaan ja työaikaan liittyvistä seikoista, sopivat työntekijät ja työnantajat joko suoraan tai valtuuttamiensa työmarkkinajärjestöjen kautta. F) Elinkeinolupien myöntämismonopolit on purettava. Elinkeinolupia (esim. apteekit, vartiointi-liikkeet, autokoulut, henkilö- ja tavaraliikenne kuten taksiautoilu) jaettaessa tulee ainoana kriteerinä olla hakijan kyky täyttää elinkeinon harjoittamisen vaatimukset. G) Kilpailuvirasto on itsenäistettävä Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuudesta itsenäiseksi ja riippumattomaksi virastoksi. Kilpailuviraston valvontatehtävä pitää laajentaa koskemaan myös julkisen sektorin palvelu- ja hankintamonopolien purkamisen valvontaa sekä työmarkkinoita. Viraston resursseja on lisättävä siinä määrin kuin lisäykset maksavat itsensä kansantaloudellisesti takaisin tehostuneena kilpailuna. H) Maa- ja metsätalous on katsottava yritystoiminnaksi ja niiden tuista on päästävä asteittain eroon. On purettava vapaata kaupankäyntiä rajoittavat metsänhoidolliset lait ja sanktiot.
Seuraava sivu: Luku 4: Julkisen sektorin reformi |
Palautetta sivuista: jln@iki.fi Viimeisin päivitys: 2004-03-23