Etusivu Ajankohtaista Liberalismi Tavoiteohjelma Tekstit Hallitus Säännöt Linkkejä Liity jäseneksi |
1. VerotusVerotus ja veroluonteiset maksut vievät kansalaisten ansiotuloista pahimmillaan yli puolet. Kokonaisverorasitus on Suomessa Euroopan korkein yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa. Lisäksi useimmat Euroopan maat ovat selvästi keventämässä tuloverotustaan. Pienituloisten verotus toimii tehottoman sosiaaliturvajärjestelmän ohella selkeänä työllistymisen esteenä ja toisaalta korkeasti koulutetut työntekijät pitävät Suomea usein epäedullisena maana työskennellä. Nykyverotus voi saattaa keskipalkkaistenkin talouden hyvin tiukalle. Lisäksi ostettavista tuotteista ja palveluista maksetaan Suomessa Euroopan korkeimpia arvonlisä- ja valmisteveroja. Ne yhdessä monia aloja vaivaavan puutteellisen kilpailun kanssa vähentävät merkittävästi palkansaajan ostovoimaa. Korkea kokonaisveroaste rajoittaa tällä hetkellä merkittävästi kansalaisten oikeutta tehdä järkeviä valintoja ja estää elintason tehokkaan nostamisen ansiotulojen avulla. Liberaalit hyväksyvät kohtuullisen, nykyistä selkeästi kevyemmän kokonaisveroasteen. Järkevästi mitoitettu ja oikeita asioita hoitava julkinen sektori on tärkeä suomalaisten hyvinvoinnin kannalta. Liberaalit haluavat alentaa erityisesti ansiotulojen verotusta merkittävästi. Myös työnantajan palkan lisäksi maksamia työllistämiskustannuksia tulee keventää, jotta työllistäminen ja työllistyminen muuttuisivat nykyistä houkuttelevammiksi. Vaikka veronkevennysten taloutta piristävät vaikutukset kompensoivat arvioiden mukaan lähes puolet menetetyistä verotuloista, myös julkisen sektorin kustannustaakkaa pitää keventää avaamalla suurin osa palveluista avoimelle kilpailulle ja eliminoimalla ne tehtävät joihin julkista sektoria ei enää tarvita. Tällä hetkellä ansiotuloista vähennetään seuraavia veroja ja maksuja:
Liberaali verouudistus vaikuttaa ansiotulon veroihin ja maksuihin seuraavasti:
Liberaali verouudistus laskee kaikkien tulonsaajaryhmien tuloverotusta selvästi. Se laskee erityisesti pienituloisten verotusta mikä tekee työn tekemisestä nykyistä kannattavampaa. Rajaveroasteeksi tulee ensivaiheessa 40, myöhemmin alhaisempi. Liberaali verouudistus: A) Alle 1000 €/kk tulot ovat verottomia B) 1000 €/kk ylittävältä osalta lasketaan tasavero 40 %. Pienistä tuloista veron osuus on hyvin pieni tai 0, suurissa tuloissa tuloveroaste lähestyy 30 - 40 %:a. Tavoitteena on laskea tasaveroprosentti 30 - 35 %:iin julkisen sektorin kustannustaakan kevennyttyä.
Seuraava sivu: Luku 2: Perusturva |
Palautetta sivuista: jln@iki.fi Viimeisin päivitys: 2004-03-23