Suomen ensimmäinen liberaalipuolue, Liberaalinen puolue , perustettiin 5.12.1880 Leo Mechelinin johdolla. Puolue ei kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan yhdistää liberaalit yli kielirajojen ja kuihtui hiljalleen pois vuoden 1884 syyskuuhun mennessä.
Suomalaisen puolueen perustuslaillinen ja vapaamielisempi siipi järjestäytyi ja hyväksyi oman ohjelman. Vuonna 1902 ryhmä erosi vanhasta emäpuolueesta ja perusti oman, Perustuslaillis-suomalaisen puolueen, joka vuonna 1906 muutti nimensä Nuorsuomalaiseksi puolueeksi. Nuorsuomalaista puoluetta yhdisti ennen kaikkea perustuslaillinen suhtautuminen Venäjään. Nuorsuomalaisten nimekkäimpiä edustajia olivat liberaalimpien, Suomen itsenäistyttyä tasavallan kannalle asettuneiden ”varpusten” johtaja K. J. Ståhlberg sekä konservatiivisempien, monarkiaa kannattaneiden ”pääskysten” johtaja P. E. Svinhufvud, molemmat myöhempiä Suomen tasavallan presidenttejä.
Jako vanhan Suomalaisen puolueen edustaman myöntyväisyyssuunnan ja Nuorsuomalaisen puolueen edustaman perustuslaillisen suunnan välillä menetti kuitenkin merkityksensä Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917. Kansalaissodan ja valtiomuototaistelun päätyttyä perustivat nuor- ja vanhasuomalaisten puolueiden tasavaltalaiset sekä pienen Kansanpuolueen edustajat 8.12.1918 Kansallisen Edistyspuolueen. Suomen tasavallan presidenteistä kaksi, K. J. Ståhlberg ja Risto Ryti, lukeutuivat Edistyspuolueeseen, ja pääministerinä toimi viisi edistyspuolueen jäsentä yhdeksässä hallituksessa.
Kansallinen Edistyspuolue päätti lopettaa toimintansa 17.3.1951 koska suurin osan sen jäsenistä halusi liittyä saman vuoden helmikuussa perustettuun, lähinnä keskiluokan etuja edustaneeseen Suomen Kansanpuolueeseen. Ne Edistyspuolueen jäsenet, jotka olivat vastustaneet puolueen lakkauttamista, ns. aitoliberaalit, halusivat jatkaa aatteellisemmalla linjalla ja perustivat myös vuonna 1951 Vapaamielisten Liiton. Kansanpuolueen tunnetuimpia edustajia olivat Esa Kaitila ja H. A. Kannisto, Vapaamielisten Liiton tunnetuimpia edustajia Sakari Tuomioja ja Teuvo Aura, jotka molemmat toimivat pääministereinä.
Vapaamielisten Liitto ja Suomen Kansanpuolue yhdistyivät 29.12.1965 Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi. Vuonna 1982 Liberaalinen Kansanpuolue liittyi Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi ja menetti tämän seurauksensa kaikki kansanedustajansa seuraavissa vuoden 1983 eduskuntavaaleissa, kannattajien siirtyessä lähinnä kokoomukseen ja vihreisiin. LKP erosi Keskustapuolueesta 1986, mutta onnistui saamaan ainoastaan yhden kansanedustajan vaalikaudeksi 1991-1995. Kun se ei vuosien 1995 eikä 1999 vaaleissa onnistunut saamaan ainoatakaan kansanedustajan paikkaa, putosi se vuonna 1999 puoluerekisteristä. Liberaalisen Kansanpuolueen merkittävimpiä edustajia olivat mm. Mikko Juva sekä Pekka Tarjanne.
Liberalismia edusti myös vuosina 1994-1999 toimineet Nuorsuomalaiset, jotka saivat kaksi kansanedustajaa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa, mutta lopettivat toimintansa vuoden 1999 vaalien jälkeen menetettyään molemmat edustajansa.
Liberaalinen Kansanpuolue ryhmittyi uudelleen 26.-27.2.2000 pidetyssä puoluekokouksessa Liberaalit ry:ksi. Nimenmuutos ja uudet säännöt merkittiin yhdistysrekisteriin 14.3.2001. Yhdistyksen onnistuttua keräämään vaaditut 5000 kannattajakorttia se merkittiin puoluerekisteriin 12.4.2002. Mukaan uuden Liberaalit rp:n toimintaan on tullut monia uusia kasvoja sekä politiikan ulkopuolelta että Elisabeth Rehnin presidentin vaalitukiryhmästä, entisistä Nuorsuomalaiset rp:stä, Remonttiryhmä rp:stä sekä muista puolueista.